Tekstit

Alku

Kuva
  Olen haaveillut juoksemisesta niin kauan kuin muistan. Nimenomaan haaveillut, toteutus on jäänyt vähemmälle. Nuorena ei ollut tarvittavaa pitkäjänteisyyttä ja muu elämä vei kovempaa kuin lenkkarit. Sitten kun vihdoin aloitin, keskeyttivät raskaudet harrastuksen tasaisin väliajoin. Nyt, lähes 40-vuotiaana elämä on aika hektistä, mutta kuitenkin niin tasaista että nyt tuntuisi olevan oikea hetki ehkä jopa tavoitteellisemmalle harjoittelulle. Muutamia vuosia sitten kävin kokeilemassa polkujuoksua, ja se koukutti heti. Jo silloin haaveilin pidemmistä matkoista ja lyhyet (n.60km) ultramatkat kiinnostivat. Nyt kun vielä sain ystävän innostumaan, niin tavoite on valmis! Toiveemme on, että kesällä 2022 olisimme siinä kunnossa, että taivaltaisimme ensimmäisen ultramatkamme lapin yöttömässä yössä.   Matka sinne on pitkä ja vaatii paljon työtä enkä ole ollenkaan varma että tavoite saavutetaan. Tänne blogiin on tarkoitus kirjoitella fiiliksiä harjoittelusta ja pitää myös...