Alku
Olen haaveillut juoksemisesta niin kauan kuin muistan.
Nimenomaan haaveillut, toteutus on jäänyt vähemmälle. Nuorena ei ollut
tarvittavaa pitkäjänteisyyttä ja muu elämä vei kovempaa kuin lenkkarit. Sitten
kun vihdoin aloitin, keskeyttivät raskaudet harrastuksen tasaisin väliajoin.
Nyt, lähes 40-vuotiaana elämä on aika hektistä, mutta kuitenkin niin tasaista
että nyt tuntuisi olevan oikea hetki ehkä jopa tavoitteellisemmalle
harjoittelulle.
Muutamia vuosia sitten kävin kokeilemassa polkujuoksua, ja
se koukutti heti. Jo silloin haaveilin pidemmistä matkoista ja lyhyet (n.60km)
ultramatkat kiinnostivat. Nyt kun vielä sain ystävän innostumaan, niin tavoite
on valmis! Toiveemme on, että kesällä 2022 olisimme siinä kunnossa, että
taivaltaisimme ensimmäisen ultramatkamme lapin yöttömässä yössä. Matka sinne on pitkä ja vaatii paljon työtä
enkä ole ollenkaan varma että tavoite saavutetaan.
Tänne blogiin on tarkoitus kirjoitella fiiliksiä
harjoittelusta ja pitää myös jonkinlaista treenipäiväkirjaa. Etsin usein kirjoituksia
toisten treeneistä ja harjoittelusta saadakseni ideoita tai tietoa omaan harjoitteluun.
Mutta olen huomannut, että on hyvin hankala löytää treenipäiväkirjoja tms.
tällaisilta hitailta sunnuntaihölkkääjiltä. Latistaa vähän tunnelmaa kun
tajuaa, että itse voisi ehkä pyöräillä niitä treenejä mitä muut juosten tekee.
Eikä siltikään jaksaisi kuin puoliväliin.
Kiva kun olet täällä, mielellään kuulemme myös kommentteja
-Tiina
Kommentit
Lähetä kommentti